Meistä
Yrityksestä
Lari Simola valmistui autokorinkorjaajaksi vuonna 2002 ja työskenneltyään muutaman vuoden muualla, perusti oman yrityksen vuonna 2005 lapsuudenkotinsa pihapiiriin. Vuonna 2008 toiminta muutti suurempiin tiloihin saman pihapiirin toiselle laidalle valmistuneeseen uuteen halliin.
Kalustoa ja kokemusta on vuosien varrella karttunut tasaisesti ja pystymme tarjoamaan asiakkaille kaikki kolarikorjaukseen liittyvät palvelut ajanmukaisin työvälinein- ja menetelmin. Kouluttaudumme myös säännöllisesti pitääksemme tietomme ja taitomme ajantasalla. Maalaustyön hankimme ostopalveluna luotettavilta yhteistyökumppaneilta.
Vuodesta 2009 alken toisena yrittäjänä kolarkorjaamolla on työskennellyt Larin vaimo Jenni Simola. Tällä hetkellä yritys työllistää Larin ja Jennin lisäksi kaksi työntekijää, joista toinen oppisopimuksella työtä oppimassa. Aina toisinaan meillä on ollut myös harjoittelijoita ammattikoulusta ja TETtiläisiä sekä duuniluokkalaisia yläkoulusta. Myös TE- palveluiden kautta työllistettäviä työntekijöitä on ollut muutamia.
